Vuonna 95 olin uinninvalvoja/uimaopettaja Raksilan uimahallissa Oulussa. Työtoverinani oli eräs kirvesmies, useasti krapulassa hiiviskelevä veijari. Kunnon mies siis. Hän oli hyvin vähäpuheinen eikä oikein saanut kakaistua mitään. Kuului sellaista myhinää ennen yritystä aloittaa keskustelu.
Eräänä päivänä kuului taas myhinää ja olimme toiveikkaina. Toivottavasti nyt onnistuisi ajattelin. Olimme kannustaneetkin häntä. Hän sanoa paukautti: Mun tyttökaverin suuhun pittää kusta! Mikä riemukas hiljaisuus! Femme fatale! Rakkaus on tekoja eikä sanoja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti